Plokkaa on Alan Bitin yksityinen harrastus ja päänsärky


torstaina, heinäkuuta 24


 

Turvassa vai turvaton?

Se että yritys pystyy niin halutessaan yhdistämään asiakas- tai tilaajarekisterin ja ip-osoiteeen ja näin identifioimaan sivulla vierailevan tuntuu todella pahalta. Näin tapahtuu kuitenkin (ilmeisesti) kovin harvoin. Yksityisen nimeltä ja kasvoilta tunnetun kansalaisen seuranta esimerkiksi sanomalehden sivuilla ei tunne kovin järkevältä, vaikka kysymyksessä olisikin paikkakunnalla tunnettu kunnallispoliitikko. Lähestulkoon kaikkea kaupallisessa mielessä kerättyä materiaalia käsitellään anonyyminä massana. Profiilitkin ovat massaprofiileja.
Entä sitten kun yritys yhdistää ip-osoitteen, asiakasrekisterin, asiakaskortin ostokset, puhelinnumeron. osoitteet ja luottotiedot ja päivittäiset rutiinit yrityksen sivuilla. Mitä enää sen jälkeen on jäljellä yksityisyydestä? Ei mitään.Yritykset tietysti puolustautuvat sanomalla että näin ei tule koskaan tapahtumaan. Tällaiset väitteet sotivat arkipäivän viisautta vastaan, jonka mukaan joskus ajateltu myös joskus toteutetaan.
Yhdysvalloissa ollaan tällä hetkellä pisimmällä yksilöllisyyden hävittämisessä.. Pelkästään Googlen ja puhelinnumeron avulla saat tietää missä henkilö asuu (mikä on hänen mahdollinen sosiaalinen status), saat tietää onko hän naimisissa vai eronnut, rikosrekisteri tietokannoista voit yrittää selvittää amerikanserkun rikostuomiot, koulujen laajoista ja monipuolisista tietokannoista saat tietoa koulumenestyksestä ja päästötodistuksesta jne.
Nämä ovat siis kenen tahansa ulottuvilla olevia keinoja. Mitä tapahtuu kun valtiovalta suurine rahoineen ja lain voimalla alkaa yhdistellä tietokantoja terrorismiin vedoten?
Myös ns. tavallisen paljon nettiä käyttävän suomalaisen profilointi on tavattoman helppoa, joskaan ei vielä yhtä helppoa kuin USA:ssa. Kaikki tämä on tapahtunut lähes ilman minkäänlaista vastarintaa. Iso-Veli voi myhäillä tyytyväisenä.









<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

  • Counter Stats
    car leasing
    car leasing Counter